Hyvät luokka- ja koulutoverimme!
Pidimme 24.9.2014 järjestetyn juhlalentomme jälkipalaverin kolmeen mieheen eli Risto Koivusen, Timo Pakkasen ja allekirjoittaneen kesken tutkaillen lennon onnistumista. Heti alkuun on todettava, että lento itsessään onnistui mainiosti, mutta osanottajien määrässä olisi ollut parantamisen varaa - erityisesti siksi, että saimme ennen lentoa kuitenkin kohtuullisen paljon lupaavia ja innostuneita yhteydenottoja.
Kaikesta huolimatta olemme päättäneet selvittää vielä mahdollisuuksia uuden lennon järjestämiseksi kuluvan vuoden 2015 aikana.
Meidän nyt jo yli kuusikymmentä vuotta sitten tapahtuneen ensi lentomme jälkeen Larun pojat lensivät ainakin Convairilla Etelä-Suomen ilmatilassa koneen käytyä ilman välilaskua kääntymässä Porin yläpuolella. Kts Lii-Filmin pätkä Tapahtumat-sivulla.
Info-sivulla on www-sivuston esittely ja rekisteröitymisohjeet. On toivottavaa, että mahdollisimman moni tämän tiedotteen saajista hoitaa rekisteröitymisen, mikä onnistuu sujuvasti ohjeita noudattamalla.
Juhlalentomme mediassa
Juhlalennolla mukana olleen toimittaja Katja Pesosen reportaasi oli nostalgisesti kirjoitettuna ja runsaasti kuvitettuna aukeaman kokoisena Lauttasaari-lehdessä 41 / 20.11.2014. Juttu on edelleen luettavissa lehden kotisivuilla lauttasaari.fi.
Myös Tähtimoottori-lehdessä 2/2014 oli juttu "Larun pojat ilmassa 1954 - 2014". Ja Timo on vielä skrivaamassa omaa stooriaan Stadin Slangin Tsilari-lehteen.
Jormalla on myynnissä Tähtimoottori-lehtiä 2/2014 kappalehintaan 5 eur + postituskulut ja "Larun pojat ilmassa" -lippiksiä hintaan 10 eur/kpl + postituskulut.
Sähköpostiosoitteet
Koska yhteydenpito on nykypäivänä sujuvampaa sähköisillä medioilla, lähetäthän sähköpostiosoitteesi Timolle osoitteeseen santaclaus@kolumbus.fi. Myös rekisteröitymällä sähköpostiosoitteesi on mukana postituslistallamme.
Lennokkain kevätterveisin!
Jorma